Carnegie yrityksenä
Vuonna 1803 perustettu Carnegie Investment Bank on Pohjoismaiden johtava investointipankki. Olemme pankeista ja muista instituutioista riippumaton yksityisessä ja osin henkilökunnan omistuksessa oleva toimija. Toimimme kahdeksassa maassa yhteensä noin 900 työntekijän voimin. Asiakkaitamme ovat pohjoismaisista osakkeista kiinnostuneet institutionaaliset sijoittajat globaalisti sekä lähinnä pohjoismaiset yritykset, niiden omistajat sekä varakkaat yksityishenkilöt. Vuonna 2009 liikevaihtomme (nettotuotot) olivat noin 160 miljoonaa euroa.
Carnegiella on kolme liiketoiminta-aluetta. Osakevälitys keskittyy sekä koti- että ulkomaisten institutionaalisten sijoittajien palvelemiseen, missä laadukkaalla ja kattavalla sijoitustutkimuksella on keskeinen merkitys. Tomimme sekä käteis- että johdannaismarkkinoilla keskittyen pääasiassa asiakaskaupankäyntiin.
Neuvonantopalveluissa (investment banking) keskitymme sekä yrityskauppoihin sekä pääomamarkkinajärjestelyihin Pohjoismaissa. Vahvuutenamme on pitkäaikainen kokemuksemme yhdistettynä luottamuksellisuuteen, vankkaan toimiala-osaamiseen ja paikallistuntemukseen. Erityisesti pääomamarkkinajärjestelyissä neuvonantopalvelut sekä osakevälitys toimivat tiiviissä yhteistyössä.Yksityispankkipalvelumme tarjoaa asiakkailleen kattavaa varallisuudenhoitoa asiakkaan yksilöllisistä toiveista riippuen joko on-shore tai off-shore.
Liiketoimintansa ohessa Carnegie pyrkii toimimaan yhteiskunnan osana sen normeja ja yksilöitä kunnioittaen. Työntekijöidemme vapaaehtoisesti ylläpitämä Carnegie Social Initiative tukee vähävaraisia lapsia Afrikassa sekä Baltiassa. Carnegie Art Award on pohjoismaiden suurin ja myös yksi maailman merkittävimmistä nykytaiteen palkinnoista, joka myönnetään vuosittain pohjoismaissa työskentelevälle taiteilijalle.